sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kenttä haaveita


Katottiin tuossa muutama päivä sitten ratsastuskilpailuja telkkarista, ja mulle iski niin sanottu kenttä kuume. Kyllähän tuossa pellollakin ratsastaa, mutta olishan se hienoa jos olis kunnollinen hiekkakenttä ja vaikka esteitä, niin pääsisi pitkästä aikaa hyppäämään. Mulle hyppääminen ja koulukiemurat ei ole henkilökohtaisesti erityisen tärkeitä. Toki perus jutut täytyy pitää kunnossa, että ratsastuksesta ylipäätään tulee mitään.
Meille oli tarkoitus tehdä jonkinlainen kenttä entiselle tallin paikalle, mutta toteutus jäi puolitiehen. Me siis siirrettiin talli parin sadan metrin päästä ihan pihan viereen pellolle. Kaikista siisteintä olisi saada ostaa pieni osa pellosta, tai sopia jostain vuokrasta, että saataisiin tuoda hiekkaa ja muuta tänne..






lauantai 11. maaliskuuta 2017

Ratsastuskuvia


Viimeviikonloppuna täällä oli todella ihana ja aurinkoinen sää. (Josta ei saatukkaan nauttia kauhean kauaa, ennen takatalven ja monen sentin loska kerroksen saapumista.) Alkoi olla sen verta lämmin, että oli pakko vähentää vaatetta ennen ratsastamista. Pelto oli vieläkin aika jäinen paikoittain, joten ei uskallettu mennä laukkaa tai tehdä muutenkaan mitään kummallisempaa.
Kuvia tuli tällä kertaa erikoisen paljon enkä viitsinyt alkaa karsia niitä hirveästi.