Meillä oli TET-viikko 18-22.4 naapurikunnan Ruskon s-marketissa. Ensimmäinen päivä meni tosi nopeasti ja ilmainen ruokailu oli plussaa. Paikan myymäläpäälikkö oli tosi mukava ja eräs toinenkin työntekijä. Sinne mahtui kuitenkin ei niin mukaviakin työntekijöitä. Meille jopa valitettiin että tungemme hyllyt liian täyteen ja heti seuraavana päivänä valitetaan että pitäisi laittaa kaikki tavarat hyllyyn, ja niitä ei saa jäädä yli.
Ensimmäisenä päivänä ei tiedetty ollenkaan bussi aikatauluista. Ehdittiin juuri ja juuri bussiin ja loppujen lopuksi selvisi, että ei oltu edes oikeassa bussissa ja tehtiin sellainen vartin turha ajelu.
Viimeinen päivä oli ihan mahtava taas, yksi valkosipulisalaatinkastikepullokin hajosi, mutta muuten meni hyvin. Saatiin palkkioksi pozzalahjakortitkin.
Eilen käytiin myllyssä ja käytettiin meidän pizzalahjakortit. Ostettiin kumpikin samanlaiset tosi kesäiset ja kivat päidatkin.
Käytiin viellä illalla ratsastamassa maastossa. Meni muuten hyvin, mutta Rondo jälleen kerran innostui laukassa, ja Albi lähti tietenkin perään. Siinä saattoi muutamakin kilometri mennä ennen kuin sain Albin pysäytettyä ja hyvä niin koska Rondoa ei oikeasti pysäytä mikään jos se innostuu. Albi on tottunut tosi paljon autoihin, ja vaan kuorma-auto oli hurja, muut selvittiin hyvin.