sunnuntai 13. joulukuuta 2015

3. Luukku: Viikonlopun ratsastuspostaus




Eilen käytiin hevosten kanssa maastossa, koska eräs ratsukko oli lainaamassa kenttää. Mentiin vain käyntiä ja napattiin vaan riimut päähän.
Maastoillaan oikeastaan aina tuolla tallin takana kulkevalla metsätiellä, ja eilen siellä kulki traktoreita puukuormien kanssa, ja kahteen törmätiin. Molemmista tuli enemmän tai vähemmän ongelmia, koska hevoset ei kuitenkaan joka päivä törmää pelottaviin traktoreihin. Ensimmäisen ohitus sujui ihan ongelmitta, koska kuskikin ymmärsi hidastaa, mutta toisen kohdalla kuski kaasutti juuri meidän kohdalla, tiedä sitten tekikö sen tahallaan, vai eikö hän vaan ymmärtänyt että hevoset voi pelätä. Ja niin siinä sitten kävi, ettei aikaakaan, kun oltiin Albin kanssa metsän puolella..









Tänään ratsastin Rondon oikein pidemmän kaavan kautta.
Alkuun menin pari kierrosta käyntiä pitkin ohjin. Ja aloin vasta sen jälkeen ratsastaa kunnolla. Tein harjoitusta, jossa jokaiseen kulmaan tehtiin voltti ja keskelle pitkää sivua pysähdys. Sujui sillä tavalla "ihan ok", Rondo oli aika hitaalla päällä, tai sitten se vaan lämpesi hitaasti, mutta jokatapauksessa, jouduin käskemään sitä koko ajan eteen päin.



Sitten tein samaa harjoitusta muutaman kerran ravissa. Kulmiin voltit ja keskelle pitkää sivua muutama askel käyntiä. Ravissa meni ehkä aavistuksen paremmin.
Kokeilin ennen laukkaa muutaman kerran pohkeen väistöä, ensin käynnissä ja sitten ravissa. Täytyisi ottaa jossain kohtaa ihan kunnolla näitä koulukiemuroita, kun Rondo tuntui toimivan oikeinkin kivasti.



Laukassa Rondo oli aika laiska, eikä meillä oikein sujunut, mutta heti kun kuvaaminen lopetettiin, niin mummeli kulki ajoittain oikein kivasti, kunnes se sai yht äkkiä idean hypähtää jotain mörköä, ja siitä eteen päin, yhdessä tietyssä kulmassa laukannostot ei onnistunut ollenkaan, kun yksi nimeltämainitsematon olisi halunut mennä vähän turhankin kovaa.



Kokonaisuudessaan sellainen perus keksiverto ratsastus. Ajoittain meni hyvin ja välillä sitten huonommin. Rondolle nousi pieni hikikin pintaan, niin sai päälleen tuon valtavan enemmänkin telttaa muistuttavan loimen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti