lauantai 27. elokuuta 2016

15.8 Helsinki & Korkeasaari





Täällä taaas pitkästä aikaa! Koulut alkoi meilläkin tiistaina 16.8, joten en ole ehtinyt tulla postailemaan mitään. Päivää ennen koulujen alkua maanantaina, lähdettiin extempore reissuun Helsinkiin, koska siskoni italialainen ystävä tuli perheineen käymään Suomessa. Lähdettiin Turun asemalta junalla. Ostettiin liput kolme minuuttia ennen junan lähtöä, joten jouduttiin todella juosta toisella puolella asemaa olevalle laiturille. Ehdittiin juuri sisään kun pilli soi, ja ovet menivät kiinni.
Käytiin aluksi picnicissä, josta suunnattiin korkeasaareen vesibussilla. Minä pidin huolen, että mentiin katsomaan joka ikistä eläintä. Keskipäivä, jolloin mekin oltiin, on siitä huono, että ainakin kissapedot ja karhut oli kaikki nukkumassa, joten niitä ei pahemmin näkynyt. Lopuksi juostiin ympäriinsä, koska kanit oli viellä näkemättä. Onhan niitä omastakin takaa, mutta silti. Lopuksi löydettiin perille.
Vesibussilla takaisin ja Starbucksin  kautta junaan. Ostin kanasalaatin ja Mocha cookie crumblen, joka oli aivan älyttömän hyvää!
Nyt oltiin paremmin aika taulussa ja oltiin junassa jo muutaman minuutin ennen sen lähtöä. Ajattelin tehdä tästä enemmän kuva postauksen, joten annetaan niiden puhua puolestaan.






































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti