Toisen postauksen voimin tänään ajattelin kirjoittaa jotain eilisestä ratsastuskerrasta, koska otettiin kerrankin kuvia. Menin satulalla, jotta saatiin testiin sunnuntaina ostettu uutuuttaan kiiltävä aivan ihana satulahuopa.
Aloitettiin käynnillä. Käynnissä en jaksanut keksiä mitään tehtävää, koska Albi oli tosi tahmean oloinen. Tehtiin ympäriinsä voltteja ja kiemurrettiin pitkin kenttää.
Ravissa aloitin parilla kierroksella uralla. aloin tekemään helppoa tehtävää, jossa joka kierroksella käännyttiin lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle, pari askelta käyntiä ja takaisin raviin. Joka toisella kierroksella eriin suuntaan. Albi ei olisi oikein halunut hidastaa, vaan jäi helposti menemään vain hidasta ravia. Käynti-ravi siirtymiset meni hiukan paremmin.
Jätin siirtymiset pois, ja lisäsin nurkkaan ennen ja jälkeen keskihalkaisijaa pienen voltin. Tämä tehtävä oli enemmän Albin mieleen, ja sain sen menemään hiukan paremmin. Loppuun ravissa tein isoja voltteja ja taivuttelin Albia.
Laukassa Albi yritti mennä liiankin kovaa, näin alun tahmeuden ja hitauden jälkeen. Sain jarrutella ja ratsastaa kunnolla, jotta sain sen käyttämään hiukan enemmän takapäätään. Kun laukat alkoi sujua molempiin suuntiin, annoin sen mennä pari kierrosta pitkin ohjin, ennen ravin kautta käyntiin siirtymistä.
Haukotuus! |
Yllä olevasta kuvasta näkyy hyvin, kun Albin sitoo tallin sivussa olevaan renkaaseen kiinni, ja menee itse talliin, se yrittää aina hiippailla perässä kenenkään huomaamatta.
Hevoset pääsi jokin aika sitten takaisin ensimmäiselle laitumelleen, joka on kasvanut kuivasta hiekkamaasta huolimatta taas ihan hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti