torstai 17. syyskuuta 2015

patti tilanne


Taas kuva postausta kahdelta ratsastus kerralta, koska ihan rehellisesti sanoen en muista sen tarkemmin mitä tehtiin.
Aikaisemmalla kerralla hyppäsin Rondolla, ja menin suurimmillaan 40cm, eli ei edes sitä Rondon maksimia 55-60cm tällä kertaa. Hienosti kuitenkin meni, ja mummo oli varsin pirteällä päällä.

Hämärä + äiti kuvaamassa = ei niin tarkkoja kuvia












Seuraavaksi menin Albilla ja ohjelmassa oli pitkästä aikaa puomi harjoittelua. Menin suurimmaksi osaksi kevyessä istunnassa, kun kerran oli satula, niin sain sitäkin pitkästä aikaa treenattua.



Albi oli alkuun turhan vauhdikas :D




Hienosti me kuitenkin selvittiin.
Otsikkoon liittyen, mulla oli sellaista kerrottavaa, että Rondolla on kaksi pattia/paisetta, pienen googlailun jälkeen tultiin tulokseen, että näyttää allergiselta reaktiolta. Luultavasti siis jonkun purema.
Ne ei sinäänsä näytä haittaavaan Rondoa, se saa nyt pitää hiukan sairaslomaa, mutta eilen sillä jo kuitenkin ratsastettiin rauhallisesti. Eläinlääkäriltä saatiin ohjeeksi putsata toisessa patissa olevaa "reikää" ja kylmätä patteja. Tällä tavoin ollaan saatu niitä parempaan päin, ja ovat pienentyneet jo kovasti. Rontsku joutuu käyttämään nyt loimea, ettei kärpäset ja liat mene siihen reikään.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti