lauantai 3. lokakuuta 2015

Turussa med Terho


Torstaina oli aikainen herätys, koska Terho oli lupautunut isosiskoni "Mulin" leikattavaksi, koska hän opiskelee kampaamo alaa. Ja tottakai minä tulin sitten myös mukaan.
Meiltä on linja-auto pysäkille jonkin verran matkaa, joten sain kyydin äitiltä. Käytiin nappaamassa Terho kyytiin matkan varrelta. Oltiin ihan hyvissä ajoin pysäkillä. Matka sujui suhteellisen nopeasti, vaikka loppuvaiheessa oli hiukan ongelmia, koska vaikka painoin stop nappia, dösä vaan huristi pysäkin ohi, mutta onneksi seuraavalle oli vain vähän matkaa.



Päästiin ihme ja kumma perille ja leikkaamisessa kesti sellainen puolitoista tuntia. Aluksi Terho vähän pelästyi, koska hiuksista oli lähtenyt niin paljon, mutta tykkäsi loppujen lopuksi. Itsekkin tykkäsin tästä uudesta lookista, ja nyt ajattelin muuttaa lähiaikoina omaakin pehkoa lyhyemmäksi.
Kiiruhdettiin pikanopeasti katsomaan elokuvaa, Aavikko kokeet. Tykkäsin. Olen katsonut ensimmäisenkin osan, mutta oon sitä mieltä että tämä oli parempi, tässä tapahtui enemmän.
Sitten alkoi tuttuun tapaan syömingit. Mentiin hansaan, ja kierrettiin varmaan kaikkli mahdolliset paikat, josta voi ostaa jotain syötävää. Päätettiin yksimielisesti, että ostetaan, jotain ei makeaa. Loppujen lopuksi löydettiin tosi kiva paikka, foodis. Siellä sai koota mieleisensä salaatin, ja siellä oli suhteellisen halpaa, 1.70€/100g. Tosin taidettiin ottaa jotain 350g.
Voisin mennä uudestaankin, Tuli jonkin sortin ahaa elämys. Tosin, niissä aineksissa voisi olla jonkin sortin lappu, että mitä siinä on. Nytkin luultiin aluksi, että ostettiin kanaa, mutta se olikin kalkkunaa.
Meillä oli viellä hiukan aikaa, niin käytiin ihan sairaan nopeesti s-marketissa ostamassa minttu puffetit.

ennen - jälkeen
 Käytiin hiukan viellä kuvailemassa, kun tultiin kotosalle. Nyt ei ehditty panostaa, joten kuvatkin ovat vähän mitä ovat.




2 kommenttia:

  1. Hehhee UKK minun hiukseni ovat pörröiset tuossa ensimmäisessä kuvassa xd

    VastaaPoista