lauantai 17. lokakuuta 2015

Vieras kuski ja takaisin laitumelle


Eilen, perjantaina, Annileena tuli käymään täällä. Bussi saapui turkuun puoli yhden maissa, ja mentiin siitä melkein suoraan tallille. Oltiin aluksi kentällä ja hypättii hiukan esteitä.



Minä ratsastin ensin Rondolla, ja se ei tosiaan näyttänyt parhaita puoliaan, mummeli päätti olla niin laiska ja hidas kun vain mahdollista.. Esteitä se sentään hyppäsi ihan kivasti.

Hiukan on iso hyppy :'D



Hypättiin aluksi ihan pientä estettä, ja siirryttiin sitten ristikkoon, mikä oli keskeltä sen 35cm. Lopuun mentiin 60cm. Rondo ei siitä korkeampaa hyppääkkään ikänsä takia, joten ajattelin, että on parempi ettei Albikaan mene enempää.





Aina näiden hevosten kanssa saa hävetä, koska Albi teki tuttuun tapaansa valtavia hyppyjä, heitti sitten vahingossa ratsastajan selästään, ja meni ihan muina miehinä syömään ruohoa.. Ihmeen touhua :D
Koitettiin toisin päin, Että menin Albilla ja Annileena Rondolla.





Tässä vaiheessa kamerasta loppui akku, mutta sain loistokkaan idean, että mentäisiin pellolle ratsastamaan, ei tiedetty muutakaan peltoa, kuin laidun millä saa ratsastaa, joten mentiin sinne. No, siitä ei ainakaan tullut mitään, vaan hepat vähän innostui, sivu silmällä katselin, että Rondokin alkoi pukittaa.
Mentiin sitten ihan maastoon pienelle lenkille, missä onnistui hyvin laukat sun muut. Videotakin pitäisi olla maastosta ja pellolta, mutta en tähän hätään sitä saanut.


Annileenalta sain "tuliaisiksi" kaikkea pientä kivaa. Itekkin kävin ostamassa hänelle jotain, ja samalla ostin itselleni vihreät ratsastussukat, mitkä näkyvät jo tämän postauksen ratsastuskuvissa.







Tänään aamulla hevoset pääsivät viellä laitumelle päiväksi. Nyt tallissa on vain neljä hevosta, koska Eemeli lähti eilen illalla.
Hevoset olivat ihan innoissaan, kun pääsivät juoksemaan ja syömään ruohoa. Yöksi haetaan kuitenkin sisälle.
















4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää nuo minun hypyt ;D No ei vaan olin välillä vähän silleen "vou... tipun kohta :D" Albi kun hyppäsi niin jätti loikkia! No mutta oli kyllä tosi mukavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :'D mutta kyllä se näytti kuitenkin menevän ihan hyvin :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jep :D mut sillä on kuitenkin aika isot hypyt ja jos ei oo tottunu niihin niin se voi olla aika vaikeeta :) olisit nähny kun tunti aikoina hyppäsin ekan kerran Albilla ja se ei onnistunu ollenkaan kun tipuin koko ajan :'D

      Poista