Tiistaina koitti kauan odotettu päivä, jota oltiin suunniteltu jo toukokuun puolesta välistä alkaen. Jatkettiin nimittäin viime vuotisia telttailuita. Tarkoituksena oli tehdä jotain ihan erikoista ja omituista, mutta toimittiin kuitenkin tuttuun tapaan saman kaavan mukaan, paitsi ei voitu mennä maastoon ratsastamaan, koska meidän hevoset ovat siis kengättömiä, joka on käynyt ilmi varmasti useamman kerran blogissakin. Meillä Suomessa tiet on kuitenkin pää sääntöisesti niin kovia, että kaviot kuluvat tosi paljon. Vähän eksyttiin asiasta toiseen, mutta pointti oli se että Albi on hankkinut jostain hankauman jalkaan, joten siihen ei viitsi laittaa tossua.
Ensimmäinen päivä, eli tiistai meni aika nopeasti, eikä ehditty tekemään oikeastaan mitään. Aluksi pystytettiin teltta, jonka kanssa oli pieniä ongelmia, koska ei löydetty telttaan kuuluvia maakiiloja. Käännettiin kaikki kivet ja muut ympäri, ja lopulta löysin toisen teltan, joten varastettiin kiilat sieltä, koska se ei ole useinkaan käytössä.
Tehtiin sen jälkeen kanasalaattia, josta olisin ottanut kuvan, mutta kameran muistikortti oli sillä hetkellä täysi.
Käytiin nopeasti läheisessä kauppakeskuksessa, josta ostin muistikortin. Kamerta ja kaikki oli mukana, mutta tottakai akku kotona, joten turhaan tuli kanniskeltua. Ajateltiin mennä dösällä k-citymarkettiin, koska siellä on usein (bj)tarjouksia. Pelästyttiin taas, että ollaan hypätty väärään bussiin, kun se kääntyikin pois linjalta. Loppujen lopuksi oltiin kuitenkin oikeassa paikassa, koska se kääntyi takaisin. Tiedä sitten oliko siellä joku sen pyäskeistä, josta ei nyt sattunut tulemaan ihmisiä, vai kävikö kuskille kämmähdys.
Otettiin ostoskori, ja kerättiin mahdollisimman nopeasti kaikki tarvittava. Kauppaa on remontoitu vastikään, joten ei meinattu löytää kaikkea. Lopulta päästiin kuitenkin takaisin, ja mentiin melkein heti nukkumaan, eli telttaan katsomaan erinäisiä ohjlemia. Olen ihan hurahtanut muumeihin, ja nyt katsottiin Muumipeikko ja pyrstötähti, mitä en ole rehellisesti katsonut moneen vuoteen.
Aamulla koitettiin tehdä ananaksesta niin sanottuja kulhoja, joihin kerättiin muutama mansikka, vaikka ei niitä ole viellä nimeksikään.
Käytiin ratsastamassa, ja jaksettiin raahata jopa satulat mukaan. Ei tehty mitään kummempia. Pyöritiin kentällä vähän aikaan, kunnes meni ihan lekkeriksi, koska jättiläis paarmat ja muut pörriäiset jahtsivat meitä. Yksi ainoa huono puoli suomen kesässä.
Telttailuissa kuuluu aina leipoa, joten tälläkään kertaan se ei jäännyt väliin. Meidän oli tarkoitus tehdä sellaisia pasteijan tapaisia makeita juttuja voitaikinasta, mutta ilman ohjetta sekään ei ehkä onnistunut ihan niin kuin oltiin suunniteltu, mutta ihan hyviä niistä silti tuli.
Laitettiin sisälle vaahtokarkkia ja nutellaa. Vaahtokarkit oli ihan sulanut, vaikka niiden olisi pitänyt olla vain tahmeita. Olisi kai kannattanut hiukan esipaistaa taikinaa ennen täyttämistä.
Hypittiin esteitä keppihepoilla :D ja meille tuli mieleen, että voitaisiin tehdä ihan omat keppihevoset. Ompelukoneettomana päädytiin että helpommalla päästään tekemällä sukka hepat. Kyllähän niistä ihan komeita tuli eripari silmillä ja sanomalehti täytteellä varustettuna.
Leivottiin kanapizzaa, mikä oli ainakin parempaa kuin perinteinen kinkku tai jauheliha. Päätettiin lopuksi tehdä pieni treeni, jossa tehtiin pääasiassa jumppapallon kanssa kaiken laista. Löysin itsekkin muutamia uusia lemppareita, jotka tuntuu jo ihan muutaman liikkeen jälkeen!
Kahdeksan aikaan eilen illalla vuoden ensimmäinen tältar oli virallisesti ohi. Laitettiin teltta ja muut tavarat viellä kasaan.
Tänä vuonna on tavoitteena saada kymmenes tältar ;)
Oli taas kivaa B)
VastaaPoistaÄlä muuta mutise, täytyy ottaa mahdollisimman pian uusiksi ;)
Poista