keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Maastonakit



Tähän alkuun muutama taiteellinen kuva, tai ainakin niiden oli tarkoitus olla sellaisia. Ei mennyt ihan nappiin. Hevoset on syönyt kohta tämänkin laituminen, vaikka eihän siellä paljoa ole mitään koskaan ollutkaan. Alempana, lähempänä jokea on viellä lisää laidun aluetta, johon laitetaankin aidat pystyyn parin päivän sisällä.¨




Käytiin pitkästä aikaa maastossa, rauhallisesti kävelten kuitenkin, koska Albin vanhat tossut tippuu ravissa ja laukassa. Yksi ravi pätkä kuitenkin otettiin varovasti, Hepoilla oli vähän virtaa ja kummallakin meinasi laukka nousta pyytämättä.
Mentiin ihan uudelle reitille, ja tykästyin siihen täysin. Lenkillä on myös vähän metsäpolkua, mutta tie osuuskin on aivan täydellinen. Tulee mieleen hevosten entisen tallin takana kulkenut maastoilu tie! Kuvaaja oli mukana ihan alussa ja lopussa, joten paljon kuvia ei tullut.
Pieni sadekuuro yllätti meidät puolessa välissä, mutta muuten oli oikein mukava sää, ei liian kuuma eikä kylmä. Lenkissä kesti reilu tunti, joten Rondon kapean selän takia jalat oli loppu matkasta aika puutuneet :D






Eilen kävin viellä illalla katsomassa Tasia ja hänen kesähevosiansa, jotka olivat entuudestaankin tuttuja, meidän hevosten entisiä tallikavereita tämän vuoden helmikuuhun asti.






En ollut koskaan ennen nähnyt keltaisia vadelmia niin oli pakko ottaa kuva :D


Eilen käytiin hööksissä ostamassa Albille uudet tossut etujalkoihin, niin päästään maastossakin laukkaamaan ja ravamaan! Toivottavasti ovat nyt oikean kokoiset ettei tarvitse mennä vaihtamaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti