lauantai 27. kesäkuuta 2015

Tältar!


Meillä oli tällä viikolla, alkuviikosta maanantaista tiistaihin Terhon, eli tämän samaisen Emilian, joka on aikaisemmin ollut jossain postauksessa (kai??) kanssa vuoden ensimmäinen telttaretki meidän pihallemme, eli aika moinen retki isolla R:llä.
Alkuunsa ihan vaan syötiin, tai odoteltiin ruoan valmistumista kaneja ruokkien. Syömisen jälkeen lähdettiin suoraa päätä myllyyn, kamera mukana, koska tarkoituksena oli ottaa hienoja kuvia myllyn lähettyviltä, mutta mutta... Löysin pari julkaisu kelpoista kuvaa, jotka ovat yläpuolella esillä.



Meillä oli aika rajallisesti aikaa, jotta ehdittäisiin viellä ihmisten aikaan tallillekkin, joten kierrettiin vaan pari kauppaa. Ensin mentiin suorinta tietä prismaan hankkimaan muistikorttia kameraan, jotta saataisiin hiukan taltioitua meidän telttailua. Mentiin edes takaisin siellä puhekapuloiden ja kameroiden lähettyvillä, ja oltiin jopa luovuttamassa kun muistikortti pomppasi näkyviin.
Kassallakin oli viellä ongelmia, koska olin katsonut, että kortti maksaisi 10€, annoin ne sitten kiltisti sille, ja myyjä tokaisi, että se maksaa 14€, siinä nolostuneena jotain mutisin että luulin sen maksavan kympin.
Prisman jälkeen käytiin läheisessä ehkä sadan metrin päässä sijaitsevassa hongkongissa oreo ostoksilla. Olikin hyvä, koska siellä oli tarjous 2pkt 3,50€
Kun tultiin takaisin pysähdyttiin ottamaan jotain kuvia. Njaah.. en nyt tiedä mitä mieltä niistä olen, Kai siellä pari hyväkin oli. Hiukan jotkut ihmiset kattelivat ohi mennessään, kun kuvailtii keskellä kävelytietä..
Emilian oli pakko käydä ostamassa kynsilakkoja, joten kierrettiin nopeasti pari vaatekauppaa läpi. Itse en ostanut mitään, koska tarkotus oli ostaa viellä bjiit ja taskun pohjalla oli vaan muutama pennonen.
Loppuun käytiin uudestaan prismassa ostamassa ben&jerry'siä. Ja rahat riittivät juuri ja juuri, jäljelle jäi vaan euro muutamine sentteineen. Ostokset maksettiin taas samalla kassalla ja tällä kertaa hietin sille valtavan kasan pikku kolikoita. Aina ei mene niin kuin strömsössä.


Päästiin hädin tuskin autosta ulos, kun oltiin ja vaihtamassa talli vaatteita ja hurautettiin menemään polkupyörillä. Matka meni aika nopeasti suurimmaksi osaksi metsätietä ajellen.
Haettiin hepat kentälle harjattaviksi, ja laitettiin niille varusteet. Mentiin tällä kertaa rauhallisesti, koska Rondon silmä oli silloin viellä vähän paisuksissa. Otettiin kuitenkin muutamat pätkät laukkaa, ja Rondo oli rauhallisesta menosta huolimatta taas hiukkasen hiessä, tuuhean karvansa takia. 
Albin bootsi oli siis taas hiertänyt, mutta nyt on jo parempi! Täytyy mennä ilman bootseja siihen asti että on parempi, joten ei voida mennä kovilla pohjilla tällä hetkellä. Tallin omistaja (eli noiden toisten heppojen omistaja) lainaa Albia ensi lauantaina maastolenkille. Rondo pitää silloin vapaa päivän.
Mutta takaisin telttailuun. Retki oli kuitenkin hauska, mentiin yhteen suuntaan 5-6km, ja rauhallisen vauhdin takia koko lenkissä kesti noin kaksi tuntia. 
Ilta kymmenen aikoihin tultiin takasin tallille, laitettiin hepat takaisin laitumelle ja ne menivät heti miten piehtaroimaan. Tarkistettiin vedet ja annettiin jokaiselle hepalle veillä leipä kappaleet.
En tiedä yhtään mihin aikaan oltiin tultu takaisin meille...



Mentiin ruokkimaan kanit pikanopeasti, sen aikaa kun äiti auttoi meitä kiltisti, ja pystytti meille teltan. Iltapalaksi syötiin nutella leipää ja kaakaota, sekä tietenkin pikku bjiit.
Kömmittiin lopulta telttaan, ja oltiin varauduttu että yöllä tulee olemaan kylmä, ja meillä oli kaikki makuupussit, peitot ja filtit mukana. No filttejä ei käytetty koko yönä mutta makuupusseja ja peittoa kuitenkin tarvittiin. Ensimmäinen reaktiokin oli, kun oltiin hetki oltu teltassa, että ilmastointi luukut auki. Meillä on sen verta nykyaikainen ja kauniin vihreä teltta että siinä on ilmastointi luukut. (:D)
Aluksi katottiin katsomosta joku vanha duudsonit tuli taloon jakso, ja viellä kaksi jaksoa uusi päivää areenasta. Kanit piti niin kovaa meteliä, tai kovaa ja kovaa, mutta jotain melusivat siinä teltan vieressä, että käytiin viellä katsomassa mitä ne duunaa. Sitten mentiin nukkumaan, no siinä kesti aika kauan.. Laitettiin herätyskin, että ehdittäisiin viellä huomennakin tekemään jotain.



Aamulla en tiedä ollenkaan kuinka kauan herätyskello oli kukon äänineen soinnut, mutta kumpikaan ei herännyt siihen heti. Kuulin jotenkin sen äänen, mutta en oikein käsittänyt mikä se oli..
Heti aamusta otettiin danerollesit esiin, ja tutkittiin, että miten niitä oikein tehdään. Se oli loppujen lopuksi todella todella helppoa ja nopeaa. Laitettiin croissanttien sisälle nutellaa, nams.

Upeaa työtä


Kun croissantit olivat uunissa alettiin pilkkomaan ja kuorimaan hedelmiä aamupalaa varten.
Olen kerran aikaisemmin tehnyt näitä, vuosia sitten, ja muistan että niistä ei tullut järin kauniita, eikä niitä voinnut edes croissanteiksi kutsua. Nämä kuitenkin onnistuivat hyvin, ja niistä tulin minusta kivan näköisiä ja lisäksi tietenkin hyviä.


Aamulla syötiin siis hedelmiä vesimeloni kupeista. Haluttiin ottaa vähän "eksoottisempia" hedelmiä, ja niimpä mukaan mahtui perinteisten omenan ja banaanin lisäksi kiiviä ja persikkaa, sekä luonnollisesti itse vesimelonia. Arvioitiin niitä hedelmiä samassa, ja siihen tulokseen tultiin kumpikin, että persikka oli pettymys. Se oli aika kitkerää ja kovaa (?) joka varmaan kylläkin johtuuu siitä, että persikat eivät olleet ihan kypsiä. Kiivi oli yllättävän hyvää, vaikka ennen en olekkaan siitä pitänyt. Se ylitti jopa odotukset. Vesimeloni oli aika mitään sanomaton, koska en ole pahemmin sen ystävä. Minun lemppareitani olivat kuitenkin tutut ja turvalliset banaani ja omena.
Ylijäämät banaanit vietiin kaneille, niin nekin pääsivät herkuttelemaan. Loppuun oli pakko maistaa nutella croissantteja, ja olivat hyviä. Tästä taitaa tulla telttailuun perinne, ainakin minun puolestani.


Aikaisen herätyksen takia meille jäi viellä aikaa, joten kerättiin kokoon kaikkia mukavia, tai ei niin mukavia aineksia smoothie haastetta varten! Sitä en (luultavastikkaan) julkaise missään, mutta eipä sitä tiedä. Videosta tuli kuitenkin ihan ookoo, tai editointiahan se viellä vaatii...
Meidän smoothiet olivat niin herkullisia, tai mun oli aivan kaamean hajuista, että maistamattakin meinasi oksentaa, Emilian oli melko hyvää piparjuuritahnasta ja suolakurkuista huolimatta. Sitä pystyi oikeasti juomaan ihan hyvin banaanin ansiosta, vaikka olikin ällöttävän harmaata.. Palkittiin itsemme hienosta suorituksesta pikku bjiillä. Meille jäi viellä aikaa, joten aivan viimeiseksi mentiin viellä telttaan tabletin ja isompien ben&jerry'sien kanssa, katseltiin taas vähän uusi päivää, ja sitten miedän telttailu olikin päätös pisteessä.

Ollaan menossa lähiaikoina päivä reissulle helsinkiin, ja ensiviikon jälkeisellä viikolla ahvenanmaalle pariksi päiväksi!

4 kommenttia:

  1. Mikä smoothiehaaste? :D Haluun nähä sen videon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ehkäpä sen julkaisen, jos saan muokattua ja ja.. :D

      Poista
  2. En kestä nauroin koko ajan ku luin tätä ������ ja otetaa uusiks pia t tas ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katselin että tänne on tullut uusi kommentti, ja arvasin että se olisi meidän pikku tas :D ja otetaan heti ensiviikolla? :')

      Poista