keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Ålandin reissu



Tänään sain vihdoin tehtyä blogiin jonkinlaista tiivistelmää ahvenanmaan reissusta. En selitä sen tarkemmin, kuvat saavat kertoa oman osuutensa.


Lähdettiin viime viikon tiistaina Amorellalla aamulla. Matka sujui melko nopeasti. Olimme siis kylässä sukulaisilla. Ja aina sama juttu, että en uskalla kävellä ollenkaan ruohikossa, koska kauhea punkki pelko. Onneksi mussa ei koko loman aikana ollut yhtään.
Meidän päivittäis ohjelmaan kuului siis kalastus. Itse en ole mikään kalamies, mutta mukaan mentiin. Tulihan sieltä muutama kala, mutta mikään hyvä syönti ei ollut, paitsi yksipäivä onkiessa.









Yhtenä päivänä uskallauduin uimaan, vaikka säät olivat kylmät, ei edes teepaidalla pärjännyt. Onneksi suurimmat sateet osuivat yöhön, niin sekään ei haitannut.
Vesikään ei mitään hirveän lämmintä ollut, mutta siihen tottui nopeasti, enkä malttanut melkei  lähteä.





Viimeisenä päivänä käytiin kiertelemässä Maarianhaminassa, koska "asustimme" toisella puolella saarta pikku kylässä Getassa.
Maarianhaminassa käytiin "lintu puistossa", joka oli pieni saari, missä oli lintuja vapaana: riikinkukkoja ja kanoja. Myös naakat, lokit ja hanhet näyttivät viihtyvän hyvin.






Saarella oli myös häkeissä kaneja, kilpikonnia ja eksoottisempia lintuja, eli papukaijoja sun muita.
Linnuilla oli tosi hienot oltavat, kun saivat olla saarella vapaana, eikä muidenkaan eläimien häkit kovin pieniä olleet. Jäi vain harmittamaan, että miksi kaikki eivät osaa jättää eläimiä rauhaan. Yksikin pikkupoika juoksi siellä lintujen perässä.






Käytiin jäätelöllä, outoa, kun siellä oli kaikkia omituisia makuja, kuten kirsikka valkosuklaa, eikä paljoa perusmakuja, niin kuin suklaata ja mansikkaa..


Tästä pienestä n. 10cm pitkästä kaverista en saannut hyvää kuvaa, mutta se oli niin söpö niin piti laittaa tälläinen huonompi kuva siitä.



Meille jäi viellä aikaa, niin käveltiin vähän ympäriinsä..





Takaisin mentiin gracella, ja ostoksia tuli tehtyä jonkin verran. Yritän nyt luetella ostokset tähän: Amorellalta ostettiin suklaarusinoita, haribon persikka karkkeja, oreoita (9-10€), 3 levyä fazeria (6.90€), ja VS (12-13€).
Gracelta haribon hedelmä karkkeja, tofiffeita, VS (12-13€), jotain VS huulikiiltoa?, minioreoita (2€), kaksi levyä oreosuklaata (6,90€), KEX suklaat, 2pulloa älska mer mehua (joka oli halpaa) ja purkkaa (5-6€). 
Laitoin niihin hinnat mitä muistin joten kuten...




Kotona kerättiin 30litraa manskoita, mums!
Hepatkin oli pärjännyt hienosti. Albilla oli ehkä ihan hiukan ylimmääräistä energiaa, koska alkutunnista se kyttäili ja pelkäsi milloin mitäkin. Nyt ollaan kuitenkin palattu arkeen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti